maanantai 6. tammikuuta 2014

"Tunsin itseni vanhaksi puuksi, mutta nyt siihen puhkesi uusia silmuja."

Anna-Liisa Haavikko kirjoittaa Helsingin Sanomien joulukuisessa kuukausiliitteessä Rafael Wardista, joka kertoo kuinka Hymyilevät kädet saivat alkunsa:
Wardi alkoi miettiä ruumiillisuutta nähtyään muutama vuosi sitten Kaapelitehtaan kahvilassa nuoren neidon. Tämän pää oli niin alhaalla, että se hädin tuskin ylsi pöydän reunan korkeudelle.
Maija Karhunen ja Raisa Vennamo
"Nuorella naisella oli kaunis hymy. Kun katsoin aikuisia naisia, muilla ei ollut sellaista lämpöä katseessa. Menin kysymään, kuka hän oikein on."
Siitä alkoi ystävyys. Pyörätuolissa istuva pienikokoinen Maija Karhunen on tanssija ja tanssinopettaja. Wardi oli jo 82-vuotias, mutta hän alkoi käydä tunneilla. Wardin tanssi oli aivan pientä liikettä. Hän oppi, miten kauniisti voi tanssia vain liikuttamalla käsiään tai pyörimällä tuolilla.
Sitten Karhunen, Wardi ja koreografi Raisa Vennamo alkoivat valmistella yhteistä teosta. Wardi löysi persialaisen tarinan, joka kertoi saavuttamattomasta rakkaudesta ja yksinäisyydestä. Kertomuksessa mies kuulee kadulla naisen äänen ja näkee tämän kädet. Hän rakastuu palavasti, mutta ei koskaan tapaa naista.
"Tarina kertoo ajasta, jolloin odottaminen kuului elämään."
Syntyi Hymyilevät kädet -niminen esitys. Siinä Wardikin tanssi, käsillään ja jaloillaan.

"Tunsin itseni vanhaksi puuksi, mutta nyt siihen puhkesi uusia silmuja."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti